Elinvoimaiset pikkukaupungit ja sykkivä keskusta

Kansanedustaja Osmo Soininvaara piti äskettäin mielenkiintoisen esitelmän Oulun kaupunkisuunnitteluseminaarissa.

Kaikista hänen mielipiteistään ei voi olla samaa mieltä, mutta hänen esityksessään vilahdelleet elinvoimaiset pikkukaupungit ja omaleimaiset asuinyhteisöt kirvoittivat ajatuksen suorastaan lentoon: Hei, tämähän sopii meille!

Soininvaaran elinvoimaiset pikkukaupungit eroavat nukkumalähiöistä muun muassa siinä, että niissä on oikea keskusta palveluineen ja vireä yhteisöllisyys.

Haukipudas, Kempele, Tyrnävä, Kiiminki, Oulunsalo, Ii, Liminka , Lumijoki, Yli-Ii ja  Ylikiiminki, Muhos ja Utajärvi ovat elinvoimaisia pikkukaupunkeja. Omaleimaisia asuinyhteisöjä ovat esimerkiksi Martinniemi ja Jääli. Niissä on oikea keskusta lähipalveluineen. Väkevän yhteisöllisyyden tunsi naapuriseurankin mies Haukiputaan Heiton 80-vuotisjuhlassa.

Soininvaaraan taikasana oli vanha keksintö - rautatie. Tämäkin ehto täyttyy pitkälle Oulun seudulla, vaikka se on tiukasti piilotettu voimavara.

Pohjanmaan rata ulottui Ouluun jo 1886. Tänään - 127 vuotta myöhemmin - Oulun ja Helsingin välistä kaksoisraidetta jykerretään kuin Iisakin kirkkoa.

Toinen hukattu mahdollisuus on Oulun seudun lähiliikenne.  Junat porhaltavat entisten asemien ohitse ja lähiliikenteen elvyttäminen on torjuttu pontevasti.

Uusi Oulu uinailee, mutta naapurit ovat sentään heränneet. Kempeleessä on hienoja suunnitelmia ” pikku Pasilaksi”  ja aseman seudun virkistämiseksi. Liminkalaiset puhuivat minulle kaksoisraiteen tuomista mahdollisuuksista. Se voisi koukata lentoaseman kautta Ouluun.

Valmis rata menee Oulusta kolmeen suuntaan. Lähikunnat ja entiset kuntakeskukset ovat saatavissa helposti lähiliikenteen piiriin Utajärvelle , Liminkaan ja Iihin saakka. Kiimingin suuntaan rata on jo valmiina Ruskonselkään saakka.

Miksi tätä mahdollisuutta ei käytetä? Kyllä Pohjoisen Skandinavian pääkaupungissa pitää olla raiteilla toimiva lähiliikenne.

Entisten kuntakeskusten ja naapurikuntien kehittäminen elinvoimaisiksi pikkukaupungeiksi ei ole rakettitiedettä. Uudessa Oulussa on haasteena kaavoitus ja palvelurakenteen uudistaminen.

Kaavoittajien kankeisiin vyöhykkeisiin ja sormimalleihin on saatava toiminnallisia palleroita, joissa palvelut ja työpaikat ovat kävely- tai pyörämatkan päässä.

Toimivat ”pikkukaupungit” vähentävät turhaa edestakaista liikennettä.  Ne, joiden on päästävä keskikaupungille, hurauttavat sinne tulevaisuudessa lähijunalla tai ajavat sähkö- tai biokaasuautolla kallioparkkiin.

Oulun verkostokaupunkiin sopii hyvin vanhan Oulun tiivistäminen.  Ihmisillä on silloin valinnanvaraa. He voivat asua Mikko Salmen hellimässä sykkivässä keskustassa tai valita väljemmän entisen kuntakeskuksen, omaleimaisen kylän tai jopa itsenäisen kunnan. Uudessa Oulussa voi valita vielä rauhallisen maaseudunkin, kunhan suunnittelutarverakentamista ei kokonaan tyssätä.

Ihmiset voivat hyvin ja Uusi Oulu voimaantuu.

Soininvaaran ajatus on itse asiassa vanha idea. Tohtori Paavo Littowin jo vuosia sitten esittämässä tytärkaupunkimallissa on vahvasti samoja elementtejä. Onneksi Osmo Soininvaara palautti sen mieleen.