Elinvoimaiset pikkukaupungit ja sykkivä keskusta

Kansanedustaja Osmo Soininvaara piti äskettäin mielenkiintoisen esitelmän Oulun kaupunkisuunnitteluseminaarissa.

Kaikista hänen mielipiteistään ei voi olla samaa mieltä, mutta hänen esityksessään vilahdelleet elinvoimaiset pikkukaupungit ja omaleimaiset asuinyhteisöt kirvoittivat ajatuksen suorastaan lentoon: Hei, tämähän sopii meille!

Soininvaaran elinvoimaiset pikkukaupungit eroavat nukkumalähiöistä muun muassa siinä, että niissä on oikea keskusta palveluineen ja vireä yhteisöllisyys.

Haukipudas, Kempele, Tyrnävä, Kiiminki, Oulunsalo, Ii, Liminka , Lumijoki, Yli-Ii ja  Ylikiiminki, Muhos ja Utajärvi ovat elinvoimaisia pikkukaupunkeja. Omaleimaisia asuinyhteisöjä ovat esimerkiksi Martinniemi ja Jääli. Niissä on oikea keskusta lähipalveluineen. Väkevän yhteisöllisyyden tunsi naapuriseurankin mies Haukiputaan Heiton 80-vuotisjuhlassa.

Soininvaaraan taikasana oli vanha keksintö - rautatie. Tämäkin ehto täyttyy pitkälle Oulun seudulla, vaikka se on tiukasti piilotettu voimavara.

Pohjanmaan rata ulottui Ouluun jo 1886. Tänään - 127 vuotta myöhemmin - Oulun ja Helsingin välistä kaksoisraidetta jykerretään kuin Iisakin kirkkoa.

Toinen hukattu mahdollisuus on Oulun seudun lähiliikenne.  Junat porhaltavat entisten asemien ohitse ja lähiliikenteen elvyttäminen on torjuttu pontevasti.

Uusi Oulu uinailee, mutta naapurit ovat sentään heränneet. Kempeleessä on hienoja suunnitelmia ” pikku Pasilaksi”  ja aseman seudun virkistämiseksi. Liminkalaiset puhuivat minulle kaksoisraiteen tuomista mahdollisuuksista. Se voisi koukata lentoaseman kautta Ouluun.

Valmis rata menee Oulusta kolmeen suuntaan. Lähikunnat ja entiset kuntakeskukset ovat saatavissa helposti lähiliikenteen piiriin Utajärvelle , Liminkaan ja Iihin saakka. Kiimingin suuntaan rata on jo valmiina Ruskonselkään saakka.

Miksi tätä mahdollisuutta ei käytetä? Kyllä Pohjoisen Skandinavian pääkaupungissa pitää olla raiteilla toimiva lähiliikenne.

Entisten kuntakeskusten ja naapurikuntien kehittäminen elinvoimaisiksi pikkukaupungeiksi ei ole rakettitiedettä. Uudessa Oulussa on haasteena kaavoitus ja palvelurakenteen uudistaminen.

Kaavoittajien kankeisiin vyöhykkeisiin ja sormimalleihin on saatava toiminnallisia palleroita, joissa palvelut ja työpaikat ovat kävely- tai pyörämatkan päässä.

Toimivat ”pikkukaupungit” vähentävät turhaa edestakaista liikennettä.  Ne, joiden on päästävä keskikaupungille, hurauttavat sinne tulevaisuudessa lähijunalla tai ajavat sähkö- tai biokaasuautolla kallioparkkiin.

Oulun verkostokaupunkiin sopii hyvin vanhan Oulun tiivistäminen.  Ihmisillä on silloin valinnanvaraa. He voivat asua Mikko Salmen hellimässä sykkivässä keskustassa tai valita väljemmän entisen kuntakeskuksen, omaleimaisen kylän tai jopa itsenäisen kunnan. Uudessa Oulussa voi valita vielä rauhallisen maaseudunkin, kunhan suunnittelutarverakentamista ei kokonaan tyssätä.

Ihmiset voivat hyvin ja Uusi Oulu voimaantuu.

Soininvaaran ajatus on itse asiassa vanha idea. Tohtori Paavo Littowin jo vuosia sitten esittämässä tytärkaupunkimallissa on vahvasti samoja elementtejä. Onneksi Osmo Soininvaara palautti sen mieleen.

Sidonnaisuuteni yrityksiin ja luottamustoimeni

Tässä ovat sidonnaisuuteni yrityksiin ja luottamustehtäväni (20.9.2013):


Yrityssidonnaisuudet:

• Pohjamo Oy, hallituksen puheenjohtaja
• Biometa Finland Oy, hallituksen puheenjohtaja

Luottamustoimet:

• Oulun kaupunki, valtuuston jäsen
• Oulun kaupunki, kaupunginhallituksen jäsen
• Pohjois-Pohjanmaan liitto, maakuntahallituksen puheenjohtaja
• Suomen Hippos, valtuuskunnan puheenjohtaja
• Kiiminkijoen Hevosseura ry, hallituksen puheenjohtaja

Lähiruokaa kuntien laitoksiin

Lähiruuan arvostus on kasvanut rajusti viime vuosina. Ihmiset haluavat lähiruokaa ja he haluavat tietää miten ja millaisissa olosuhteissa ruoka on tuotettu.

Lähiruuan arvosta ovat vauhdittaneet monet ruokaskandaalit. Hullun lehmän tauti, dioksiini kriisi ja viimeksi hevosenlihaskandaali ovat hyviä lähiruuan mainostajia.

Turvallinen ja terveellinen suomalainen ruoka maistuu niin hyvältä. Ja aina parempi mitä lähempänä se on tuotettu. Ihanteellista olisi, jos kuluttajat pääsivät tutustumaan ruuan tuottajiin ja jalostajiin.

Olin äskettäin kalasta kivasti – seminaarissa. Tapahtuma oli osa MSL:n laajempaa syökkö nää lähiruokaa? -hanketta.  Tapahtumassa selvisi, että vielä tarvitaan paljon työtä lähiruuan todelliselle läpimurrolle.

Tuottajien haasteena ovat muun muassa markkinointi, verkottuminen, koulutus ja riittäviin toimitusmääriin pääseminen. Byrokratia, hiuksia halkovat säännökset ja koettelevat nekin tuottajien hermoja.

Kaupan keskittyminen ja ketjuuntuminen on myös iso este. Miten pieni yrittäjä pystyy neuvottelemaan ja sopimaan riittävistä määristä, hinnoista ja vuosien mittaisista sopimuksista kaupan jättiläisten kanssa?

Tilaisuudessa kerrottiin esimerkkinä inarilaisen kalan matka Helsingin kautta takaisin inarilaisen kaupan hyllylle. Eikö sen olisi voinut helpomminkin tehdä?

Kunnilla olisi hyvät mahdollisuudet vauhdittaa lähiruokamarkkinoiden syntymistä ja laajenemista. Hankintarenkaiden tarjouspyynnöt sysäävät kuitenkin pienet tuottajat mopen osille. Hankinnat tehdään useimmiten suurissa erissä suurilta ketjuilta.

Kunnilla olisi kuitenkin mahdollisuus pilkkoa tarjouspyynnöt pienemmiksi ja painottaa työllistämistä, sosiaalisia vaikutuksia ja kestävää kehitystä.  Tämä vaatisi hankkijoilta taitoa ja viitseliäisyyttä.

Se kuitenkin kannattaisi. Työ jäisi lähialueelle ja kuntien laitoksissa syötäisiin terveellistä ruokaa. Samalla ruuan lähimarkkinat saisivat ison piristysruiskeen.