Lähiruuan arvostus on kasvanut rajusti viime vuosina.
Ihmiset haluavat lähiruokaa ja he haluavat tietää miten ja millaisissa
olosuhteissa ruoka on tuotettu.
Lähiruuan arvosta ovat vauhdittaneet monet ruokaskandaalit.
Hullun lehmän tauti, dioksiini kriisi ja viimeksi hevosenlihaskandaali ovat hyviä
lähiruuan mainostajia.
Turvallinen ja terveellinen suomalainen ruoka maistuu niin
hyvältä. Ja aina parempi mitä lähempänä se on tuotettu. Ihanteellista olisi,
jos kuluttajat pääsivät tutustumaan ruuan tuottajiin ja jalostajiin.
Olin äskettäin kalasta
kivasti – seminaarissa. Tapahtuma oli osa MSL:n laajempaa syökkö nää lähiruokaa? -hanketta. Tapahtumassa selvisi, että vielä tarvitaan paljon
työtä lähiruuan todelliselle läpimurrolle.
Tuottajien haasteena ovat muun muassa markkinointi,
verkottuminen, koulutus ja riittäviin toimitusmääriin pääseminen. Byrokratia,
hiuksia halkovat säännökset ja koettelevat nekin tuottajien hermoja.
Kaupan keskittyminen ja ketjuuntuminen on myös iso este. Miten
pieni yrittäjä pystyy neuvottelemaan ja sopimaan riittävistä määristä,
hinnoista ja vuosien mittaisista sopimuksista kaupan jättiläisten kanssa?
Tilaisuudessa kerrottiin esimerkkinä inarilaisen kalan matka
Helsingin kautta takaisin inarilaisen kaupan hyllylle. Eikö sen olisi voinut
helpomminkin tehdä?
Kunnilla olisi hyvät mahdollisuudet vauhdittaa
lähiruokamarkkinoiden syntymistä ja laajenemista. Hankintarenkaiden
tarjouspyynnöt sysäävät kuitenkin pienet tuottajat mopen osille. Hankinnat
tehdään useimmiten suurissa erissä suurilta ketjuilta.
Kunnilla olisi kuitenkin mahdollisuus pilkkoa tarjouspyynnöt
pienemmiksi ja painottaa työllistämistä, sosiaalisia vaikutuksia ja kestävää
kehitystä. Tämä vaatisi hankkijoilta taitoa ja viitseliäisyyttä.
Se kuitenkin kannattaisi. Työ jäisi lähialueelle ja kuntien
laitoksissa syötäisiin terveellistä ruokaa. Samalla ruuan lähimarkkinat
saisivat ison piristysruiskeen.
